Keskiviikkona 16.9. iltapäivällä poliisi ja merivartiosto poistivat Hanhikivenniemeltä aktivistit. He vastustavat sitkeästi Fennovoiman alueelle suunnittelemaa ydinvoimalaa. Operaatio järjestettiin Fennovoiman pyynnöstä ydinvoimalatyömaan tyhjentämiseksi ”ulkopuolisista ja työmaan turvallisuuden takaamiseksi”. 
Fennovoiman työmaalla tilanne jatkuu entistä vaarallisempana; puussa on edelleen yksi aktivisti, jolle Fennovoima ei anna toimittaa apua kuten ruokaa, vettä tai kuivia vaatteita. Fennovoimasta ei ole myöskään koitettu ottaa yhteyttä aktivistiin enää viime päivinä.

”Kummeksumme median tapaa toistaa Fennovoiman väitettä, että alue olisi tyhjennetty aktivisteista. Mökkien omistajat ja aktivistit eivät ole saaneet noutaa tavaroitaan vapaasti tai edes valvotusti. Fennovoima ei myöskään suostu kommentoimaan, minkälaisen kulkuluvan alueelle tarvitsisi, tai miten sellaisen voisi saada”, kertoo yksi aktivisteista, Teemu Jokinen.

Hanhikivellä on työmaan välittömässä läheisyydessä uudelleen kasvava protestileiri, jolle on tulevaisuudessa vielä enemmän tarvetta kuin ennen, mikäli Rosatomin haaveet toisesta reaktorista toteutuvat.




Myös Helsingissä tuettiin




Samana päivänä kuin Hanhikiven häätö tapahtui, häädettiin myös Helsingissä vallattu talo, squat Venetsia. Valtaajat kertovat: ”Tiedoksi vielä kaikille, että kaupungin työntekijät jättivät häädön yhteydessä talon ikkunoita auki. Museoviraston suojeleman ulkosivun ovet on myös revitty täysin irti ja rikottu. Luonnollisesti tämä tarkoittaa suurta riskiä koko talon kunnolle. Valtaajat kunnostivat taloa valtauksen aikana.”



”Valtio ja pääoma, tilakeskus ja Fennovoima ovat jälleen hyökänneet kahta merkittävää kamppailua vastaan. Pyhäjoen ydinvoimanvastaista toimintaleiriä ja Helsingin talonvaltausliikettä kohtaan on käyty tuhoamalla Hanhikivenniemen leiri ja sulkemalla Squat Venetsia”, painottaa molemmissa aktioissa toiminut Carlin Clein. Kahden päivän aikana tapahtuneita häätöjä yhdistävät valtion yritykset tukahduttaa ruohonjuuritason vastarinta.

”Pyhäjoen protestileiri, joka on jatkunut huhtikuusta asti, on onnistunut hidastamaan Fennovoiman tuhoisaa ydinvoimalahanketta merkittävästi. Leirin toiminta on ollut antiautoritääristä ja luonut aktiivista vastarinnan kulttuuria”, hän painottaa.

Talonvaltausliike pyrkii luomaan omaehtoista ja epäkaupallista tilaa vastineeksi kaupalliselle kaupunkitilalle. Squat Venetsia on tarjonnut puitteet tällaiselle toiminnalle ja siellä on järjestetty erilaisia työpajoja, leffailtoja, kahviloita, bileitä, meditointikurssi, banderollitalkoita. Ja suunnitelmissa oli järjestää muun muassa tukikeikka Hanhikivenniemen leirille. 

Venetsian häädön yhteydessä iskettiin ikkunoihin vanerit.

”Ei liene sattumaa, että Venetsian häätö tapahtui suuren lakkopäivän kynnyksellä, jota varten Venetsialla oli suunniteltu yömajoitusta ja muuta lakkoa tukevaa toimintaa. Lakkoa varten Helsinkiin saapuvien ja yöpaikkaa tarvitsevien majoitus tullaan järjestämään toisaalla”, Clein pohtii.

Häädöt eivät hänen mukaansa poista vapaiden tilojen tarvetta tai pysäytä Fennovoiman vastaista toimintaa, vaan vastarinta tulee jatkumaan. ”On tärkeää reagoida näihin toimiin heti, eikä antaa vallitsevan järjestelmän lamaannuttaa toimintaamme.”




Kulttuurivihkot ei tavoittanut Oulun poliisia kommentoimaan asiaa.

Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:

Informaatiosotaa Fennovoiman ydinvoimatyömaalla

 

 

ILMOITUS