Tietokirjaan ja dokumenttielokuvaan etsitään henkilöitä, joiden perhehistoriaan kuuluu alle 15-vuotiaan lapsen vangitseminen ja valtiorikosoikeuteen joutuminen vuonna 1918.

Sisällissodan aikana ja sen päätyttyä vangittiin yli sata 10–14-vuotiaana punakaartiin liittynyttä tai joutunutta lasta, ja vietiin valtiorikosoikeuteen. Heitä syytettiin avunannosta valtiopetokseen, valtiopetoksesta tai jopa valtio- ja maanpetoksesta, ja osa tuomittiin eriasteisiin ja -pituisiin vankeus- tai kuritushuonerangaistuksiin. Valtiotieteen maisteri, tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen tuo tekeillä olevassa oikeushistorian väitöstutkimuksessaan esiin merkittävän löydöksen liittämällä näiden lasten kohtalot osaksi historiaamme.

Lapset lähtivät punakaarteihin säilyäkseen hengissä. Ensimmäinen maailmansota oli vienyt työpaikat ja toimeentulon monilta perheiltä. Punakaarteihin liityttiin, jouduttiin tai pakotettiin. Kun nälkä ajoi, vaihtoehtoja ei ollut eikä ikää kysytty.

Tuulikki Pekkalainen valmistelee näiden lasten myöhemmistä kohtaloista myös tietokirjaa (Into Kustannus Oy) ja yhdessä elokuvaohjaaja, taiteen tohtori Timo Korhosen kanssa dokumenttielokuvaa (tuotantoyhtiö Illume Oy).

Tekijöitä kiinnostaa erityisesti se, miten lapsena koettu vankeusaika ja tuomio vaikuttivat ihmiseen ja hänen elämänkohtaloonsa, ja miten seuraaviin sukupolviin. He haluavat kuulla perheitä, joiden historiaa tämä usein vaiettu kokemus on.

Henkilöitä, joita aihe koskee, pyydetään ottamaan yhteyttä Timo Korhoseen, joko sähköpostilla timo.korhonen(ät)illume.fi tai puhelimitse 0400365770. Yhteydenotto ei vielä tarkoita sitoutumista kirjan tai elokuvan tekemiseen. Myös taustatiedot aiheesta ovat arvokkaita.

ILMOITUS