Yksi tämänvuotisilla Sodankylän elokuvajuhlilla nähdyillä merkittävistä kotimaisista uutuuksista oli Mika Kaurismäen ohjaama puolitoistatuntinen dokumenttielokuva Ryhmäteatteri. Dokumentissa piirretään lukuisien haastattelujen ja arkistomateriaalien keinoin 50-vuotiaan helsinkiläisteatterin komea historiallinen kaari. Teatterin valttikortteina näyttäytyvät hyvä ryhmähenki, luovan hulluuden kukoistus ja turhasta hierarkiasta vapaa ilmapiiri – sekä tietysti vahva ammatillinen osaaminen.

Esityksen jälkeen Mika Kaurismäki ja näyttelijät Kari Väänänen ja Timo Torikka keskustelivat elokuvasta (ks. video jutun alla). Kaurismäki kertoi, että hän suunnitteli alkujaan fiktiivistä elokuvaa nuorista näyttelijöistä ja heidän uraratkaisuistaan. Kapakan pöydän ääressä ideasta puhuttaessa Kari Heiskanen ehdotti dokumenttia Ryhmäteatterista, ja pian Kaurismäki ryhtyi töihin. Samalla hän tuli käyneeksi läpi myös omaa uraansa, jossa oli etenkin sen alkuvaiheissa 1980-luvulla paljon yhtymäkohtia Ryhmäteatteriin ja sen näyttelijöihin.

Väänänen ja Torikka olivat liikuttuneita ja tyytyväisiä elokuvan antiin.

”Tuli niin paljon vanhoja fiiliksiä, ystäviä, kavereita mieleen. Välillä oli pala kurkussa. Oli kaunista katsoa”, Väänänen tunnelmoi.

Torikka totesi, että Ryhmäteatterin voima perustui paljolti sanaan ryhmä.

”Se oli oikeasti ryhmä. Kuten dokumentista kävi ilmi, pöydän päässä oleva tuoli oli aina tyhjä. Nykyään puhutaan paljon johtajattomasta yrityksestä. Tämä oli vähän sellaista, huomattavasti aikaansa edellä. Se oli kollektiivi.”

Torikka luonnehti dokumenttia kunnianosoitukseksi koko teatterin tekemiselle.

”Teatteri katoaa esityksen myötä. Siitä ei jää muistoa muualle kuin tekijöiden ja katsojien mieleen. Elokuva on hieno laji tallentamaan katoavaa taidetta.”

Ryhmäteatterin tuotanto on ollut varsin laaja-alaista klassikoiden arvokkaista esillepanoista varsin kokeelliseenkin nykyteatteriin. Yhteiskunnallisuus on aina ollut enemmän tai vähemmän mukana. Usein siihen on yhdistynyt myös huumoria.

”Se [Ryhmäteatteri] oli vuosikymmeniä kestävä vitsi”, Väänänen heitti.

Jälkeenpäin on tehty analyysejä siitä, miten ryhmäteatterilaiset vaikuttivat kaikkeen ja miten he sen tekivät.

”En ajatellut mitään sellaista. Painettiin menemään nuoruuden riemulla: hitto kun saa näytellä! Kaikki analyysit on myöhemmin keksitty”, Väänänen sanoi.