|
Toimitussihteerimme ja graafikkomme siirtyessä muualle
KULTTUURIVIHKOT HAKEE LISÄVOIMIA
Avoinna kaksi paikkaa:
1) GRAAFIKKO-TAITTAJA
Edellytämme koulutusta ja kokemusta, toivomme näkemyksiä ja ideoita.
Työtä on viidesti vuodessa, ja sitä voi tehdä omissa tiloissa tai lehden toimituksessa (oma Indesign tai toimituksen Mac osX jossa tällä hetkellä mm. Photoshop). Lisäksi pitää osallistua vähintään osaan toimituksen kokouksista, jotka pidetään lehden toimistolla Helsingissä.
Lehdessä on sivuja yleensä vähintään 68, ja koko lehti painetaan nelivärisenä. Taittamisen ohella tehtäviin kuuluu lehden ulkoasun suunnittelu yhteistyössä päätoimittajan, toimitussihteerien, kuvaajien ja kuvittajien kanssa. Palkkio sovitaan, mutta se on murto-osa alan normaalista palkkauksesta, koska Kulttuurivihkot on tappiollinen verovaroin tuettu kulttuurijulkaisu.
Työ tulisi voida aloittaa viimeistään lokakuun alussa.
Vapaamuotoiset hakemukset, ansioluettelo ja linkki portfolioon tai kohtuullisen kokoinen portfolio 2.8. mennessä liitteenä (max. 5 MB) sähköisesti päätoimittajalle sekä nykyiselle ulkoasuvastaavalle: elias.krohn(ät)kulttuurivihkot.fi ja miika.immonen(ät)kulttuurivihkot.fi.
Tiedusteluihin vastaavat Krohn ja Immonen.
2) TOIMITUSSIHTEERI
Tehtäviin kuuluu lehden sisällön suunnittelua, yhteydenpitoa lehden avustajiin ja heidän kirjoittamiensa artikkelien editointia julkaisukuntoon. Toimi edellyttää osallistumista lehden toimituksessa Helsingissä noin kerran kuussa pidettäviin kokouksiin sekä oikolukutilaisuuksiin. Asuminen pääkaupunkiseudulla on siksi toivottavaa. Työ on sivutoimista ja siitä maksettava korvaus vaatimaton. Se sopii hoidettavaksi esimerkiksi opintojen tai päivätyön ohessa.
Tarjoamme mahdollisuuden kartuttaa työkokemusta ja toteuttaa journalistisia unelmia. Edellytämme erinomaista kirjoitustaitoa, journalistista silmää ja kokemusta, kulttuurin, taiteiden ja yhteiskunnallisen elämän tuntemusta sekä valmiutta suunnitella ja toteuttaa laajoja teemakokonaisuuksia.
Työn voi aloittaa 15.8. tai sopimuksen mukaan.
Hakemukset ansioluetteloineen ja juttunäytteineen (2-3 kpl) pyydetään toimittamaan 2.8. mennessä osoitteeseen: Kulttuurivihkot / Domirola Oy, Kaasutehtaankatu 1 / 12, 00540 Helsinki. Kuoreen tunnus "toimitussihteeri". Sähköpostitse hakemuksen voi lähettää osoitteeseen elias.krohn(ät)kulttuurivihkot.fi.
Kulttuurivihkot on 38-vuotias riippumaton vasemmistolainen kulttuurilehti, joka ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehteä kustantaa Domirola Oy. |