Orjuus, rasismi ja Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Tulevaisuudella on pitkä menneisyys. Näin on myös Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. USA:n yli 200-vuotinen demokraattinen traditio on yksi maailman vanhimmista, painottaa saksalainen Der Sozialismus -lehden kirjoittaja pohtiessaan Yhdysvaltojen demokratian nykyistä kriisiä.1 New York Times -lehden toimittaja Nikole Hannah-Jones vaati puolestaan ottamaan huomioon orjuuden historian puhuttaessa Yhdysvaltojen demokratiasta. Hänen mukaansa demokratian sijasta sitä voisi kutsua orjakratiaksi (HS 10.10. 2020).

Harvard-yliopiston filosofian professori Cornel Westin mukaa afroamerikkalaisella väestöllä ei ole ollut paikkaa amerikkalaisessa demokratiassa: ”Me elimme Yhdysvaltain peruslain alaisuudessa orjuudessa 85 vuotta. Sen jälkeen uusorjuudessa 100 vuotta rotuerottelun muodossa. 50 vuoden ajan kärsimme systemaattisista lynkkausmurhista. Tuona aikana lynkattiin musta mies, musta nainen, musta lapsi lähes joka toinen päivä”2.

Yhdysvaltojen demokratia oli aina 1960-luvun puoliväliin valkoisen väestön demokratiaa. Afroamerikkalaisille se oli rotuerottelun rajoittamaa demokratiaa.

Orjuus, rasismi ja taistelu historiasta

Historian merkityksen määrittäminen ja kansallisen identiteetin luominen liittyvät olennaisesti poliittiseen valtaan, sen turvaamiseen ja oikeuteen määrätä tulevaisuuden kehityssuunnasta. Rasistisen historian symbolit – patsaat, muistomerkit ja monumentit – ovat nousseet politiikan keskiöön Yhdysvalloissa. Mielenosoittajat muun muassa kaatoivat Juneteenth-päivänä, jolloin muistetaan afrikkalaisamerikkalaisten orjuuden päättymistä, etelävaltioiden kenraalin Albert Pikenin patsaan.3 Hänellä oli ollut merkittävä rooli rasistisen Ku-Klux-Klanin perustamisessa.

Yhdysvaltojen istuva presidentti Donald Trump oli raivoissaan: ”Washingtonin poliisi ei tee työtään vaan katsoo vain, kun patsas revitään alas ja poltetaan. Nämä ihmiset pitäisi pidättää heti. Tämä on häpeä maallemme.” Hän julisti taistelun orjuuden ja rasismin monumenttien säilyttämisen puolesta. Trump uhkasi allekirjoittaa asetuksen, ”joka suojelee amerikkalaisia monumentteja, muistomerkkejä ja patsaita ja taistelee viime aikojen rikollista väkivaltaa vastaan. Pitkiä vankeustuomioita näistä laittomista teoista suurta maatamme vastaan!”

Afroamerikkalainen kirjailija Ta-Nehisi-Coates totesi orjuuden historian, rotuerottelun ja rasismin merkityksestä Yhdysvaltojen politiikassa: ”Orjuuden synnit eivät loppuneet orjuuden lakkauttamiseen. Päinvastoin, orjuus oli vain alkuperäinen rikos pitkässä perinteessä rikoksia, jopa rosvouksessa ja joukkotuhossa, jotka voidaan jäljittää aina nykypäivään saakka.” Hänen mukaansa valkoinen ylivalta on niin perustuva osa Yhdysvaltoja ja sen käytännössä kaikkia instituutioita, ettei siitä päästä koskaan eroon. ”250 vuoden rikosten sarjaa ei voi vain paeta. Ne ovat taakkana mahdollisesti yhtä kauan."

Englannin kuningatar Elisabeth II tiivisti länsimaisen historiallisen ymmärryksen orjuuden historiasta länsimaissa vieraillessaan Virginiassa 2007: ”Ihmiskunnan edistys toteutuu harvoin ilman sosiaalisia menetyksiä. [Keskustelu orjuudesta] ei saa peittää alleen siirtolaisten osuutta suurenmoisen demokratian rakentamiseen”. Mustien pantterien ideologi Eldridge Cleaver ilmaisi afroamerikkalaisten radikaalien näkemyksen asiasta Stanfordin yliopiston puheessaan 1.10.1968: ”Amerikka – – on Natsi-Saksan perillinen. Amerikka on tosiasiassa inhimillisen edistyksen suurin este – – Juuri tämä valtio, joka on pystytetty intiaanien luille, joka on pystytetty mustien miesten ja naisten haudoille ja heidän kärsimyksilleen; valtio joka on pystytetty valkoisten uurastukselle; valtio joka on pystytetty ihmisyyden kustannuksella; valtio joka on pystytetty riiston, ahneen maanomistuksen, murhan, kansanmurhan nimeen.”

Orjuus – herruuden, rodun ja valkoisuuden ongelma

Ranskalainen filosofi Alexis de Tocqueville totesi kaukokatseisesti Demokratia Amerikassa -teoksessa (1835/1840) orjuuden tuottamista ratkaisemattomista ongelmista: ”Orjuuden poistamisen jälkeen nykyihmisen täytyy vielä tuhota kolme sitä paljon huomaamattomampaa ja sitkeämpää asennetta: ne liittyvät herruuteen, rotuun ja valkoisuuteen.”

Orjanomistaja ja Yhdysvaltojen kaksinkertainen presidentti Thomas Jefferson ei nähnyt vuonna 1781 ratkaisua orjuuden synnyttämään rotukysymykseen: ”Valkoisten syvälle juurtuneet ennakkoluulot, mustien kymmenettuhannet muistot heille aiheutetuista oikeuden loukkauksista; uudet provokaatiot, todelliset, luonnon synnyttämät erot ja monet muut olosuhteet jakaisivat meidät puolueisiin ja aiheuttaisivat järkytyksiä, jotka eivät todennäköisesti tulisivat koskaan lakkaamaan ellei sitten toinen tai toinen rotu oli tuhottu.”

Talous ja orjuus

Yhdysvaltojen sisällissodan päättyessä maassa oli neljä miljoonaan orjaa. Maan taloudellisen kehityksen perustana oli ollut orjuuteen perustunut plantaasitalous Etelässä. Orjuuden merkitys oli merkittävä myös Yhdysvaltojen pohjoisille osavaltioille aina vuoteen 1866 asti. Orjatyövoimalla tuotettiin Etelässä Yhdysvaltojen ja Euroopan kasvaville markkinoille ja teolliselle vallankumoukselle raaka-aineita.

Pohjoisessa toimivat orjakaupasta hyötyneet laivanvarustamot, kauppiaat, rahoittajat ja vakuuttajat. 1700-luvulla New York oli maailman yksi tärkeimmistä orjakaupan satamista. Vuonna 1720 lähes puolet kaikista New Yorkista lähtevistä laivoista liittyi orjakauppaan. New York oli pitkään orjatalouden finanssikeskus. New Yorkin pörssi perustettiin vuonna 1792. Arviolta puolet osakkeenomistajista oli ansainnut rahansa orjakaupalla. Etelässä ei ollut transatlanttisen orjakauppaan välttämätöntä finanssi- ja vakuutusjärjestelmää.

Orjuus, rotu ja ihonväri

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus annettiin 4.7.1776. Siinä julistettiin, että ihmiset syntyvät tasa-arvoisina ja vapaina. Itsenäisyystaistelu synnytti tasa-arvoon uskovan republikanismin, joka kyseenalaisti orjuuden herättämällä epäilyn, kuinka joitakin ihmisiä voitiin pitää orjuudessa, jos kaikki oli luotu tasa-arvoiksi. Ainoa looginen vastaus oli väite, että orjat poikkesivat laadultaan niin paljon vapaista, että heille eivät kuuluneet samat oikeudet ja edut. Rodusta, joka oli jo aikaisemmin muodostanut vapaiden ja orjien välisen rajan, tuli entistä ratkaisevampi tekijä. Ristiriita itsenäisyysjulistuksen periaatteiden ja käytännön välillä ratkaistiin lopulta esittämällä orjuudelle rasistinen oikeutus. Yhdysvaltojen varapresidentti John Calhoun (1825–1832) totesi, että orjuus perustuu ”jumalalliseen järjestykseen”

Yhdysvaltojen perustuslaissa vuodelta 1787 ei orjuutta tuomittu tai kielletty. Orjuuden hyväksyminen oli kansallisen yhtenäisyyden hinta. Kolmestatoista osavaltiosta kuusi oli orjavaltiota.

Yhdysvalloissa rasistiset asenteet voimistuivat 1800-luvun alussa ja erityisesti ennen sisällissotaa. Etelän plantaasinomistajat ja valkoinen väestö laajemminkin tunsivat etunsa ja elämäntapansa uhatuksi, kun orjuuden vastainen liike voimistui ja orjien vapauttaminen eteni pohjoisvaltioissa. Orjuutta puolustettiin muun muassa väittämällä, että jokainen erillinen ihmisrotu polveutui omasta alkuperäisestä ja kiinteästä tyypistä, joka oli ollut ”pysyvä koko tunnetun historian ajan”. Annettiin ymmärtää mustien olevan läheistä sukua ihmisapinoille.

Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa vasta perustuslain 13. lisäyksellä sisällissodan päätteeksi ja osana Etelän yhteiskuntarakenteen uudelleenjärjestelyjä vuonna 1865. Seuraavana vuonna perustuslakiin tehtiin uusi lisäys, joka antoi jokaiselle Yhdysvalloissa syntyneelle täydet kansalaisoikeudet. Etelävaltiot vastasivat liittovaltion toimiin sosiaalisella ja työlainsäädännöllä, joka teki ”mustista yhteisönä pikemminkin kuin yksilöinä kaikkien Etelän valkoisten omaisuutta”.

Samanaikaisesti käynnistettiin pogromeja, joissa sai surmansa tuhansia vapautettuja mustia ja heidän sympatisoijiaan. Ku Klux Klan, Konfederaation veteraanien järjestö, syntyi 1866 ja saavutti kannatusta kaikkialla Etelässä.

Yksi pahimmista kausista mustien kannalta ajoittui vuosien 1890 ja 1925 väliin. Demokraattien konservatiivinen siipi veti esiin rotukortin, pelottelun mustalla ylivallalla. Pelkoa lietsoi myös taloudellinen tilanne, joka huononi Etelässä nopeasti maatalouden laman seurauksena. Mustien äänioikeutta ryhdyttiin rajoittamaan veroilla ja lukutaitokokeilla. Esimerkiksi Lousianassa rekisteröityjen mustien äänestäjien määrä laski vuosien 1896 ja 1904 välillä 130 000:sta 1 350:een. Jim Crown -laeilla luotiin täydellinen rotuerottelu kaikkiin julkisiin tiloihin ja palveluihin. Korkein oikeus vahvisti vuonna 1896 rotuerottelun, joka tarjoiltiin naamioituna separate but equal -periaatteeksi (erillään, mutta tasa-arvoisia).

Rasismi Yhdysvalloissa perustui kahteen perusväittämään. Mustien väitettiin olevan syntymästään lähtien älyltään heikompia kuin valkoiset sekä omaavan rajoitetut mahdollisuudet henkiseen kasvuun. Toiseksi heidän persoonallisuuden kehityksensä sanottiin olevan epänormaali. Yhdysvaltalaisen psykiatria pyrki oikeuttamaan orjuuden 1850-luvulla väittämällä, että mustien vapauttaminen olisi heille tuhoisaa, koska vapauden paineessa he vaipuisivat mielisairauteen. Tästä tuli myös yhdysvaltalaisen psykiatrian keskeinen rasistinen argumentti aina 1960-luvulle saakka. Virginian yliopiston psykiatrisen laitoksen johtaja D. C. Wilson esitti vuonna 1956 teesin, että ”neekereiltä” oli mustien kansalaisoikeusliikkeen voimistumisen, rotuerottelun heikentymisen ja ”kommunistisen propagandan” vuoksi hämärtynyt näkemys omasta paikastaan yhteiskunnassa, mikä yhdessä sietämättömän vapauden tunteen kanssa aiheutti lisääntyvästi ahdistusta ja mielisairautta.

Toisella maailmansodalla oli suuri merkitys yhdysvaltalaisten mustien tietoisuudelle. He kokivat taistelevansa rasismia vastaan. Musta laulaja ja näyttelijä Harry Belafonte tiivisti tämän näkemyksen seuraavasti: ”Me mustat olimme mukana toisessa maailmansodassa ja käsitimme, että sodan tarkoitus oli lopettaa rasismi.” Sota ei ollut siis ainoastaan taistelua fasismia vastaan, vaan siihen liittyi toive rasismin päättymisestä Yhdysvalloissa. Pettymys oli syvä rotuerottelupolitiikan jatkuessa. Se toimi kuitenkin samalla kimmokkeena mustien poliittisen liikkeen synnylle. Belafonte kertoo omasta kehityksestään: ”Palasimme omaan maahamme, uuteen elämään ja pettymys oli syvä, kun rotuasenteista ei ollutkaan luovuttu. Ne olivat jopa niin vahvat, että niiden tukena Etelä-Afrikassa syntyi apartheid. Apartheid otti paljolti mallia Yhdysvalloista – – Olimme sotineet – – noita asioita vastaan ja nyt oli aika taistella kotirintamalla.” Hitlerin Saksan rotupolitiikka ja Auschwitz eivät olleet kyseenalaistaneet rasismia ainoastaan Euroopassa, vaan ne olivat murentaneet yhdysvaltalaisen rasismin perustaa toisen maailmansodan jälkeen.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin valtakaudella puhe ”valkoisesta ylivallasta” (white supremacy) on kokenut uuden renessanssin. Osa presidentti Trumpin äänestäjiä ymmärtää hänen virkaanastujaisissa esittämänsä ”Me teemme Amerikasta jälleen mahtavan” -tunnuksen sisältävän tavoitteen ”Me teemme Amerikasta jälleen valkoisen” (Brown 2017). Vuonna 2010 syntynyt rasistinen alt-right-liike, jonka tavoitteena on pysäyttää ”valkoisten kansanmurha” ja toteuttaa ”rauhanomainen etninen puhdistus” sekä muuttaa Yhdysvallat valkoisten ”etnovaltioksi", nosti Trumpin ehdokkaakseen. Se julistautui aluksi Trumpin hallituksen etujoukoksi.

Tämän kehityksen taustalla voi nähdä laajemmin ”rasistisen imperiumin” ja ”vanhojen rasististen etuoikeuksien jatkuvan eroosion”, joka järisyttää ”läntisiä identiteettejä ja instituutioita” ja toimii polttoaineena kasvavalle rasistiselle demagogialle läntisessä maailmassa. Todellisuudessa valkoisen vallan unelmaa ei ole mahdollista toteuttaa edes rasismilla ja väkivallalla. Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ratkaistaan nyt kysymys siitä, miten avointa rasismia maailman johtavan valtion presidentti tulee seuraavina neljänä vuotena harjoittamaan. Donald Trumpin voitto tulisi voimistamaan ”valkoisen ylivallan” puhetta kaikkialla läntisessä maailmassa. Tilanne on synkkä. ”Voimme valita uusfasistisen gangsterin ja uusliberalistisen katastrofin välillä”, tiivisti professori Cornel West vaihtoehdot.

3https://yle.fi/uutiset/3-11410504

Blogin edellinen kirjoitus Yhdysvaltojen presidentinvaaleista:

Yhdysvaltojen vaalit – politiikka sodankäyntinä

 

 

ILMOITUS