Erkki Widenius: Ikuinen ylioppilas

Pienoisromaani on epookkikuva noin viidenkymmenen vuoden takaisesta Jyväskylästä. Tupakointi oli hovikelpoista, keskiolut oli äskettäin vapautunut, Vietnamin sota hallitsi mediaa ja yhteiskunnallisista asioista keskusteltiin ja väiteltiin myös yliopistossa. Runsaan ja eloisan dialogin varaan rakentuvassa romaanissa opintonsa kesken jättänyt Masa elättää itsensä ja perheensä toimittamalla urheilukirjoja ja vapaa-aikanaan kaljoittelee parhaan kaverinsa Penan kanssa. Elämän tarkoituksen etsiminen näkyy päämäärättömänä haahuiluna, joka koettelee avioliittoa itsenäisen ja kunnianhimoisen Liisan kanssa. Kantavatko ystävyys ja rakkaus eteenpäin elämässä? Ajankuvaa voimakkaasti huokuva romaani on vetävä ja helppolukuinen jäämättä silti pinnalliseksi.

Erkki Widenius (s. 1949) on tamperelainen kriitikko. Valmistuttuaan filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta hän toimi äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin lehtorina Torniossa. Lapin Kansaan hän arvosteli scifiä, kauhua ja fantasiaa 25 vuoden ajan. Nykyään Widenius avustaa tamperelaista Portti-lehteä. Ikuinen ylioppilas on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.

Tilaa painettu kirja verkkokaupasta

Kirjastoluokka 84.2. Ovh 21,90 e (nidottu), 10,90 e (e-kirja). Hinnat sisältävät alv:n, 10 %. Pehmeäkantinen, 117 sivua. ISBN: 978-952-7274-81-1 (nidottu), 978-952-7274-82-8 (pdf).

Saatavana myös Rosebudin Helsingin CityCenterin myymälässä ja Antikvariaatti Lukuhetkessä Jyväskylässä.

Ilmestynyt: 1.11.2020

Kirjailija puhuu

Kirjasta sanottua

”Masa vuodattaa juonettomuuttaan parhaalle kaverilleen Penalle, Penan Maija-vaimolle ja omille naisilleen – entiselle ja tulevalle. Yllättäen hän huomaa, ettei edes ole porukan kaikkein eksynein lammas.

Widenius antaa pienoisromaaninsa soljua sujuvan dialogin tahdissa. Kuvaileva kieli ja tunkkaisen painostava tunnelma ansaitsevat kiitoksen.”

Heidi Lakkala Lapin Kansassa 18.11.2020